Kokemuksellisen tunnetaitovalmennuksen ohjaajakoulutus EASEL®

antaa teoreettisen viitekehyksen, ohjauksen periaatteet ja käytännön osaamisen sekä prosessikuvaukset kokemukselliselle sosioemotionaaliselle oppimiselle ja terapialle. Koulutus on suunnattu sosiaali-, terveydenhuolto- ja kasvatus/opetusalojen ammattilaisille sekä liike-elämän HR-ammattilaisille, esimiehille ja coach-taitojensa kehittämisestä kiinnostuneille. Ohjaajat noudattavat sekä oman alansa että eläinavusteisen työskentelyn laatukriteerejä, standardeja ja eettiisiä sääntöjä. Ohjaajakoulutus on menetelmäkoulutus. Työmuotoa voi koulutuksen suorittamisen jälkeen käyttää muun ammatillisen pätevyytensä kautta tulevien asiakkaiden kanssa.

Työmuodossa kaiken ohjaustyön yleistavotteina ja arvioinnin kohteena, asiakkaan omien henkilökohtaisten tavotteiden lisäksi, on vahvistaa:

Kokemuksellinen tunnetaitovalmennus on ratkaisu- ja voimavarakeskeistä ohjaustyötä, jossa ohjaaja ja ohjattavat kulkevat yhdessä kohti asiakkaan tavotteita. Työmuodossa psykoedukaatio sisältää uusinta neurobiologista tutkimustietoa ja jaettavien konkreettisten työkalujen mahdollista käyttökelpoisuutta asiakkaalle kokeillaan käytännössä. Työmuotoon on luonteva yhdistää luonto- ja eläinavusteisia kokemuksellisisa harjotteita, mutta sitä voidaan yhtälailla hyödyntää toimistoympäristössä jne.

Koulutus on prosessikoulutus, joka edellyttää lähijaksoilla läsnäoloa ja etätehtävien hyväksyttyä suorittamista. Muutos on elämässä väistämätöntä, kasvu vapaaehtoista. Ohjaajakurssilaiset kokevat työkaluja ja harjoitteita itse asiakkaan ominaisuudessa. Prosessoinnin kohteina on aina oma kokemus, sovellus omaan asiakaskuntaan sekä mihin ohjaaja vaikutti ohjaustyön valinnoillaan. Painopiste siirtyy koulutuksen edetessä enemmän asiakastyön pohdintaan, mutta ohjaajan tärkein instrumentti erityisesti eläinavusteisessa työskentelyssä on oma keho sekä omakohtainen kokemus ja tietoisuus työmuodon voimasta ja prosesseista. Hevosavusteisen harjoituksen vahvuuteen ja ohjaustyön vaativuuteen ei voi kouliintua oman alan opinnoilla ja aktiivisellakaan hevosharrastuksella, vaan työmuodon kokemuksellisella prosessikoulutuksella.

EASEL® (experiential social emotional learning) ohjaajat voivat koulutuksessa erikoistua eläinavusteisiin työtapoihin. AASEL® ohjaajat työskentelevät hevosten, koirien tai maatilan eläinten kanssa kanssa. Pienryhmiin jaettaessa huomioidaan osallistujien suuntautumiset.

Koulutus vastaa laajuudeltaan 30 opintopistettä ja kestää prosessikoulutuksena noin vuoden. Koulutus toteutetaan syksystä 2010 alkaen Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kanssa yhteistyössä. Lähiopetuspäiviä on 18 ja ne ovat ns. työnohjauksellisia koulutuspäiviä, joissa sisältöä kohdennetaan osallistujien oman työn kehittäiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Lisäksi edellytetään kirjallisuuteen perehtymistä n. 1800 sivua ja etätehtäviä, harjoitustyö menetelmien soveltamisesta omassa asiakastyössä sekä kirjallista loppuraporttia, joka esitellään viimeisellä lähijaksolla. Eläintyöparin kanssa työskentelevät testataan ennen asiakasharjoitustyön aloittamista.

Kokemuksellisiin työpajoihin Savikossa otetaan pienryhmissä maks. 12 henkeä, jotta sisältö on mahdollista henkilökohtaistaa osallistujien tarpeisiin ja kiinnostuksenkohteisiin. Pienryhmien ohjaus on nk. työnohjauksellista koulutusta. Joitakin teoreettisia lähijaksoja varten pienryhmiä voidaan yhdistää.

Ohjaajakoulutuksen käyneillä on mahdollisuus jatkaa toisen vuoden kokonaisuudella, joka täydentää koulutuksen 60 op:n työnohjaaja - SEL Coach koulutukseksi erikoistumisalana kokemuksellinen tunnetaitovalmennus.

Tule mukaan laajentamaan omaa työkalupakkiasi ja hienosäätämään ohjaustaitojasi valtakunnallisesti ja kansaivälisesti arvostetulla koulutuksella! Seuraava koulutus alkaa elokuun puolivälissä 2010

yleisesite

Tiedustelut ja ilmottautumiset info@cavesson.com

Uusiin maisemiin pääsee vain uusista ovista...

SEL Coach / Työnohjaajakoulutus

(meneillään)

Monipuolinen voimavarakeskeinen, kokemukselliseen tunnetaitovalmennukseen erikoistuva 60op:n työnohjaajakoulutus. Perinteisten vankkojen coach- ja työnohjaajavalmiuksien lisäksi saat erityisosaamisena tunnekasvatuksen työkaluja, "ohjauksen ohjauksen" taitoja sekä tutkimustietoa tunnetaitoihin perustuvasta stressinhallinnasta, tunneälyn osa-alueiden valmennuksesta jne. Teet myös oman Tunneäly-profiilianalyysisi koulutuksen alussa ja lopussa vahvistamaan henkilökohtaista ja ammatillista kehitystäsi.

Pieni ryhmäkoko ja coachaava kokemuksellinen koulutustyylimme mahdollistavat opetettavien asioiden omakohtaisen kokemuksen asiakkaan ominaisuudessa, mutta reflektoimme koettua ohjatusti myös suhteessa omaan ammatilliseen kehittymiseen.

Kokemukselliseen tunnetaitovalmennukseen erikoistuva Coach/työnohjaaja-koulutus, joka antaa myös mahdollisuuden anoa Suomen Työnohjaajat ry:n jäsenyyttä.

 

Koulutuksesta sanottua :

" AASEL® koulutukseen lähtiessäni toivoin saavani lastensuojelun sosiaalityöhön uuden keinon luoda eläimen avustuksella helpommin ja pehmeämmin myönteisen asiakassuhteen lastensuojelun lapsiasiakkaisiin. Koulutusprosessin edetessä olen oivaltanut, että kysymyksessä onkin merkittävä uusi yksilökohtainen lastensuojelullinen avohuollon tukitoimi. Minulle on selkiytynyt tunteiden merkitys ihmisen toimintaa ohjaavina tekijöinä elämässä yleensä ja myös sosiaalityön asiakastilanteissa. Merkittävä huomio on ollut myös se, että tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen kautta niiden hallintaa ja tunteiden perusteella tapahtuvaa toimintaa voidaan säädellä ja muuttaa harjoittelemalla uusia sosiaalisesti hyväksyttävämpiä toimintamalleja. Tarjota siis parempia vaihtoehtoja entisen tilalle. Cavessonin kehittämän Tunnetaitovalmennuksen ohjatun menetelmän avulla voidaan mielestäni toteuttaa yksilökohtaisen sosiaalityön perustehtävää asiakkaan itsetuntemuksen ja voimavarojen vahvistamiseksi sekä ajattelu- ja toimintapojen muuttamiseksi yksilön elämässä psyykkisen prosessoinnin, psykoedukaation ja käytännön harjoitusten kautta eläimen kanssa niin, että muutos on mahdollinen pysyvästi paitsi yksilön ajatuksissa myös sosiaalisissa suhteissa ja tilanteissa." yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä Marja Pulkkinen

" Koulutus on laadittu antoisaksi prosessiluontoiseksi kokonaisuudeksi.Työpajoissa keskeinen elementti on aikuiskoulutuksellinen pienryhmäprosessi, jonka suotuisa eteneminen edellyttää kaikkien läsnäoloa alusta loppuun. Jokaisessa työpajassa tehdään teoreettisen opiskelun lisäksi myös kulloinkin käsiteltävään teemaan liittyviä käytännön harjoitteita, joita sitten yhdessä prosessoidaan. Harjoitteet on suunniteltu niin, että ne etenvät tietyn kehityspsykologisen kaaren mukaan. Omalta kohdaltani voin sanoa, että toki monet teoreettiset osa-alueet olivat tuttuja psykologi- perheneuvola ja ratsastusterapiakoulutuksistani. Esim. Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoriaa olin itsekin opettanut aikuiskoluuttajana toimiessani. Silti siitäkin aukeni EASEL®-koulutuksesa aivan uusia tasoja ja ennenkaikkea ajatuksia siitä, miten sitä voi tunnekasvatuksen ohjaustyössä soveltaa. Sama pätee myös moniin muihin ennalta tuttuihin alueisiin. Paljon uuttakin opittavaa työpajoissa kyllä tuli esim. viimeisimmän aivotutkimuksen yms. osalta. Itse siis koen EASEL®-koulutuksen käynnin kokonaisuudessaan paitsi antaneen valmiudet tähän uuteen työmuotoon myös yllättävänkin paljon syventäneen työskentelyäni ratsastusterapeuttina ja psykologina." psykologi Jyrki Nikanne

Ensimmäinen EASEL® - kurssi käynnistyi 2005. Ensimmäinen AASEL® - vuosikurssi käynnistyi 2006. Koulutukset Ruotsissa ja Keski-Euroopassa alkoivat 2009.

 

www.cavesson.com